torstai 13. helmikuuta 2014

Jippii - taas talolla



Keskiviikkona, siis eilen pakkasin auton taas täyteen tavaraa ja lähdettiin M-ystäväni kanssa kaupunkia karkuun. Itse asiassa ystäväni piti saada kodistaan  mahdollisimman kauaksi, että hän joutuisi pakosti pitämään talvilomansa - tai edes osan siitä .
No joo, eihän se hänen loma laiskotellen alkanut . . .
Ensin pihalla oli lumityöt, minä lumikolalla ja hän heilui lapion kera. Tosin välillä minä ehdin  rupatella toisen aitanaapurin ja ohi kävelevän koiranulkoiluttajan kanssa . . . 

Sisällä sovittiin, että kun hän putsaa uunin, niin minä teen sapuskan.
Uuni oli siis vielä edellisten omistajien jäljiltä - ei törkyisessä kunnossa, mutta kyllä pata-pataa piti käyttää.


Hyvin tehdystä uurastuksesta tuli sen mukainen kiitos.


Tänään torstaina 
heräiltiin mukavasti aamusella, mutta nautiskeltiin kiireettömästä aamupäivästä.
Talossa ei ole vielä seinillä kelloja, joten ajankulusta ei tajua mitään. ( Eikä lomalla kelloja tarvitse nähdäkään).  Ps. onneksi ystäväni ei pahemmin vihoitellut eilisen lumityön jäljiltä.

Kävelylenkillä tutustuimme Urpulan kulmiin ja käytiin ostarilla ostamassa lukkoöljyä. Ulko-oven lukko hieman kenkkuilee ja avain meinasi jäädä lukkoon.
En muista kaupan nimeä ( tarkistan sen huomenna), mut siellä oli kaikkea kivaa - ostoksiakin tuli tehtyä :-)
Ja sinne sai ottaa koirankin mukaan.

Vielä en tiedä mistä tuo Männikkö-nimi tulee, ilmeisesti männikön pysäkki 
- pitänee tutustua paikalliseen historiaan.

Amore nuuski ja tutkiskeli pihan nurkkia ja ihan himona yritti saada syödyksi lintujen ruokintapaikalla pudonneita talipallomuruja - ja taisi onnistuakin kun vatsa myöhemmin hieman oireili. Toivottavasti ei yöllä ruikuloi matoille.
Iltasella ei saatu mitään järkevää aikaiseksi, mutta huomenna on päivä uusi.

PS.Mä oon ihan rakastunut tähän paikkaan!

4 kommenttia:

  1. Kiva kun on mukavaa! Koska muutatte?

    VastaaPoista
  2. Mies ei pysty ainakaan vuoteen vielä muuttamaan, mut mä yritän päästä siirtämään kamani viimeistään ensi syksynä . . .

    VastaaPoista
  3. Kadotin "sut" vuodenvaihteen myllerryksessä. Kiva, kun löysin uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiva kun löysit :-)
      Haaveet toteutuvat sittenkin. . . kesää ja omaan pihaan tutustumista odottelen. On tää vaan niin outoa ja ihmeellistä.
      Sinullakin on muutoksia tapahtunut, kyläillyt olen luonasi - olen vain niin huono laittamaan viestejä ... sorry!

      Auringonpaistetta päiviisi!

      Poista