maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ikävä











Nyt jo ikävä Urpulaan . . .

ps. Tää teksti on kirjoitettu maanantaiaamuna, 
vaikka päivämääränä näyttää olevan eilinen - tekniikka taas toimii!
*   *   *



sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Päiväkävelyllä











Ilma oli aurinkoinen - ilmassa leijui hieman hiekkapölyä ja pipoa ja sormikkaita tarvittiin,
muuten mukava kävelyreitti. 
Lenkin jälkeen lämmin kaakao maistui taivaalliselta omalla terassilla.



*   *   *

elämän pieniä ilon aiheita












*   *   *


aamulla varhain



Ajoissa nukkumaan 
aikaisin hereillä





Ihan uskomattoman kaunis aamu,
auringonsäteet kutittivat silmäkulmaa.
Muki höyryävää sitruunateetä ja pihalle ihailemaan yöllä jäätynyttä pihaa.
Toisinaan maailma on niin kaunis, että sydämeen sattuu.


*   *   *

lauantai 29. maaliskuuta 2014

perjantai pikaisesti


Vain meidän pihalta löytyy vielä lunta


ja jäätä . . .


Pimeän tullen kävin pihalla ihailemassa talon tunnelmallista näkyä.
Yritin kuviakin ottaa, tosin huonolla menestyksellä sain vain tärähtäneitä otoksia .


Muuttolaatikoissa ja kasseissa oli kaikenlaista sälää tänne tuotavaksi
vaikka ihan oikeesti paljon tuli heitettyä pois.


Toivottavasti kukat viihtyisivät täällä.


Välillä oli pakko huilailla ja venytellä kroppaa, kun tuo muutto alkaa tuntua jo jäsenissä.
Tuo nivelrikko-polvikin kiukuttelee (sekä ranteet) ja unille menin särkytabun kera.


Yön nukuin hyvin ja sikeästi ilman väliheräilyjä.
Onneksi niin, sillä nukuttiin eka yö uusissa sängyissä ja ne oli ostaessa mahottoman arvokkaat- kropan ja painon mukaan suunniteltu. Ei ollut siis turha hankinta.


*   *   *




perjantai 28. maaliskuuta 2014

Minäkö hamstraaja ... ?



Viikko tyhjennetty Helsingin asuntoa, lajiteltu roskiin, varastoon  ja tänne Urpulaan "heti" tulevat.
Omasta verkkokellarista puolet roskiin ja loput miehen verkkosäilöön.
Kilpikonna pääsi bestiksen luokse Vantaalle evakkoon - tosin kuulema mä en saa sitä enää takaisin.
Sami-konna on nyt n.22 vuotias hyvin sosiaalinen punakorvakilpikonna.
Kiva tietää "pojan" olevan hyvässä hoidossa.

Nyt siis roomster täyteen pakattuna saavuimme Vääksyyn. 
Mukana tuli tällä kertaa myös viherkasveja sekä 51-vuotias Pekka-nalleni.
Tekstiilejä mitä pyykkäsin eilen 8 koneellisen verran (savun hajut pois).

Nyt lähden tutkailemaan pihaa - palaillaan myöhemmin asiaan.

*   *   *

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

virallinen muuttokuorma 22.3-14




Ensimmäinen virallinen muuttokuorma kuskattu talolle, tosin omalla autolla on tavaraa kuskattu joka käyntikerralla. Ilma oli fantastinen, hieman kolea (Päijänteeltä puhaltaa) siispä auringonpaiste yllytti kuvaamaan pihaa ensin.












*    *    *

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kaaosta pakoon



Oli ihan pakko päästä kaaosta ( katso tämä) karkuun.

Ei vieläkään puutarhahommiin.


Hortonomiapulainen.


Kaksi riehu-Reettaa.


Missä on kolmas koira?


*   *   *





tiistai 11. maaliskuuta 2014

ne ensimmäiset









Eihän nuo kovin hääppösiä ole, mutta kunhan ilma lämpenee tarpeeksi asettelen ruukkuihin (kauniimmat ) asetelmat. 
Ruukut ovat edellisen emännän jättämiä.


*   *   *




räntäsateesta siniseen hetkeen




Tyhjiä ovat . . .


Isännän ja emännän lasi
- kumpi on kumman?

Tykkään niin noista verhoista, 
-UFF:n 5 € verhot, mitkä halkaisin  ja sain kahteen ikkunaan hyvät verhot.


Rahapuu, ensimmäinen viherkasvi taloon.


Naistenpäivän 2€ leivos Kanavan kotileipomosta.


Ihana valo.


Vielä poltellaan kynttilöitä.


Koriste sisustuskahvila Kardemummasta.




Aamulla räntäsadetta
päivällä iiiiiihana auringonpaiste
ja illalla pihasaunan lempeät löylyt sekä sininen hetki.


*   *   *