torstai 29. lokakuuta 2015

Please, ei vielä lunta



Paljon olisi vielä puuhaa puutarhassa,












kunhan tuo nilkkatulisi kuntoon, että pääsisi  touhuamaan.
Yleensä tähän aikaan vuotta odotan jo lunta innolla,
mutta nyt toivon ettei vielä sataisi lunta.


*   *   *

lauantai 24. lokakuuta 2015

5 viikkoa leikkauksesta



Onneksi ollaan loppusuoralla.


Avokipsi mahdollistaa nykyään käydä suihkussa ilman kipsiä penkillä istuen.
Ihana tunne kun voin "tuulettaa" ja rasvata jalka, lisäksia haava näyttää siistiltä, eikä ole kosketusarka.
Kävelyä olen harjoitellut tietenkin kipsin kera kevyesti astuen kainaosauvoja edelleen käyttäen.
Pienestäkin kävelytreenistä jalka turpoo ja jomottaa loppuillan, onhan se ymmärrettävää tässä vaiheessa.  Kipsi otetaan pois 2.11, sen jälkeen nilkkatuki 6 kk.
Vielä ei onnistu koirien ulkoiluttaminen, enkä jaksa edes kaupassa käydä.

*   *   *




perjantai 23. lokakuuta 2015

ei aina . . .



. . . sävy sävyyn.





ps. Huomasitteko koirulaisten omat hammasharjat ... ?


*   *   *




tiistai 20. lokakuuta 2015

chili ja paprika




Rakkauella kasvatettu



Kylmän tullen pääsivät sisätilaan 
toinen eteiseen ja toinen kylppäriin asustamaan.
Kiitokseksi vihdoin alkoivat punastelemaan.

. . . .  enkä pysty itse noita kumpaakaa syömään
- ovat liian vahvoja mun vatsalle,
mutta pitihän sitä kokeilla, että onnistunko ihan ite.


*   *   *

perjantai 16. lokakuuta 2015

Tympii







Puolivälissä ollaan kipsin kanssa.
Sisälläolo alkaa jo tympimään ja ulkona ei jaksa kauaa seistä yhdellä jalalla.
Kainalot kipeät kainalosauvoista.
Kipsijalka ei tykkää olla alaspäin, pitäisi olla kohoasennossa.

*   *   *


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

tikit pois




Kinttua näytetty  Päksissä,
tikit poistettu ja kuulema siistin näköinen haava.
Laittoivat saman kipsin takaisin, tosin kavensivat parilla sentillä sitä.
Jalasta oli turvotus poissa ja ilmeisesti lihakset jo hieman mennyt kasaan.
Parin päivän kuluttua saan jo laskea jalan maahan, mutta en saa sillä vielä astua kokonaan
- vain raajan painolla seuraavat 2 viikkoa.

Kivut on lähes kokonaan pois, ainoastaan haavan osuessa kipsin reunaan tuntuu iljettävältä.
Valitettavasti nivelrikkopolvi tahtoo ottaa avio-eron. Ei tykkää työskennellä (kainalosauvojen lisäksi) ilman toista jalkaa.
Väliaikaistahan tämä on - mitä mä tästä valitan . . .

No, kohta 3 viikkoa takana - siis puolivälissä ollaan.



*   *   *


tiistai 6. lokakuuta 2015

sormet kohmeessa







Enää ei tarvitse hikoilla puutarhahommissa.
Töitä ois edelleen paljon,
mutta ilma ei ainakaan aiheuta hikeä pintaan.
Milloinkohan saadaan ensilumi ...

*   *   *



sunnuntai 4. lokakuuta 2015

pihalla tänään













Talven odotusta Urpulassa,
Villasukat parhaat kaverit ja takassa tulet joka toinen päivä,
yöllä enää  +4 astetta
Porkkanat nostettu maasta - punajuuret vielä kasvulavoissa,
kipsijalalla hidasta tehdä puutarhahommia.

*   *  *