keskiviikko 31. elokuuta 2016

aurinkoinen kuukauden viimeinen päivä




keskiviikko
31. elokuuta





Porkkanapenkkiä piti taas harventaa, mitähän hilloa niistä keksisi.
Kovat tuulet riepottelee pihlajanoksia.Toivottavasti jonkin verran säästyy pakkasen purtavaksi, silloin niistä on hyvä aika tehdä hilloa.
Karviaissose maistuu hyvin paahtoleivän päällä.

Elokuun kukat














Tuhottoman paljon taimia kuoli viimetalven oikukkaiden kelien vuoksi,
mutta onneksi nämä säilyi ja on nyt piristänyt elokuussa meidän pihapiiriä.

maanantai 29. elokuuta 2016

sadepäivän ratoksi



maanantai
29. elokuuta





Karviais-sitruuna
porkkana-mango-puolukka
omena-karviainen
omena-inkivääri-kaneli.




sunnuntai 28. elokuuta 2016

kultaiset pellot ja amiraali



sunnuntai
28. elokuuta




Viljapellot on niin kauniin kultaiset väriltään, auringonpaisteessa ihan sokaistuu niitä ihaillessa. Kasvihuoneesta on niin painavia kurkkuja , että meinaa varret katketa. Ja iloksemme Amiraali kävi portinpielessä levähtämässä sireeninlehdellä.



lauantai 27. elokuuta 2016

myrskyä liikkeellä




lauantai
27. elokuuta




Pihalta katkesi 2auringonkukkaa varresta, kun en tajunnut tarpeeksi hyvin tukea niitä.Yli puolet valkeakuulas-omenoista putosi puusta sekä muiden puiden omenoita. Muita tuhoja ihmetellään huomenna.

perjantai 26. elokuuta 2016

ei pöllömpi päivä




perjantai
26. elokuuta




Aamulla tomaattiruukusta löytyi söpö pieni punainen kukka, päivällä ystävän rappusien vierestä löytyi sydänkivi ja iltapäivästä lämmitettiin pihasauna ja kuunneltiin kuistilla sateen ropinaa.

torstai 25. elokuuta 2016

keskiviikko 24. elokuuta 2016

puolukassa




keskiviikko
24. elokuuta





Ystävä Helsingistä pääsi puolukkametsään
- ja kyllä meillä oli lystiä.




tiistai 23. elokuuta 2016

kaikenlaista tänäänkin




tiistai
23. elokuuta



Heti aamusta verikokeet  ja EKG,   
ystävä Helsingistä tuli yökylään,
ruohonleikkuuta,
viime viikonlopun galgo-koirien ulkoilutuksesta kiitokseksi mulle tuotiin upea kukkakimppu 
 ja  illalla vielä laitoin aroniamarjoja kuivuriin.

Mitähän huominen tuo tullessaan . . .


sunnuntai 21. elokuuta 2016

syksy ja kesä yhtäaikaa



sunnuntai
21. elokuuta


Syksy on saapunut ja  "alelaarista" ostetut reppanakuntoiset
gladiukset innostuivat uuteen kukintaan.





torstai 18. elokuuta 2016

siemenet talteen




torstai
18. elokuuta




On mielenkiintoista kerätä ja kuivattaa kukkasien siemeniä
ja kasvattaa niistä seuraavana vuonna uudet taimet.  




keskiviikko 17. elokuuta 2016

Sylvi ja Solo



keskiviikki
17. elokuuta


Olin vierailulla näiden ihanien rescuekoirien luona.
Hekin ovat Espanjasta.

*   *   *


tiistai 16. elokuuta 2016

sateella sisäkuvia




tiistai
16. elokuuta


* meidän reppanat sisäkukat ja maahan pudonneista omenoista tehtyä sosetta.
* oliivipuu sekä erilaisesta perspektiivistä kuvatut taulut.
* koko päivän seinässä nukkunut yöperhonen ja vihdoinkin kukkiva santtu.

Muille ihmisille mitään sanomattomia asioita,
mutta minulle niillä on merkitystä.
Ne on niitä
arjen pieniä ilonaiheita.




* Huvimajassa



*   *   *



maanantai 15. elokuuta 2016

saranoilla




maanantai
15. elokuuta




Nyt on emännällä polvituki missä on saranat 
- tulee ihan robottiolo.




*   *   *



sunnuntai 14. elokuuta 2016

sydämellinen jäätelö ja vieraita




sunnuntai
14. elokuuta



Taas kauppareissulla kastuttiin.


Sydämellinen Trio-jäätelö.


Vieraina Dana ja Disa emäntänsä kanssa,


sekä Helsingin vieraina
Iines ja Heli.
Kiva kun kävitte - ensikerralla saunotaan.



*   *   *




lauantai 13. elokuuta 2016

otson seikkailu




lauantai
13. elokuuta


Poliisin tiedote:Uusi havainto karhusta Asikkalassa.

13.08.2016Häme

Kello 8.20 on karhusta saatu havainto Rantakulmantiellä, lähellä Tallukan vastaanottokeskusta. Ihmisiä pyydetään edelleen välttämään liikkumista alueella.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Otso parka poikkelehti paniikissa pyssymiehiä karkuun.
Pääsi meidän lähimetsään hetkeksi piiloon ja teki tuttavuutta erään vahtikoiran kanssa
- ihan kivenheiton päässä meidän kodista.


Aikansa yritti paniikissa juosta pakoon asutuksien välistä,
kunnes kuului kaksi laukausta ja rääkäisy - eikä se ollut nukutusammus.
Paskiaiset tappoivat viattoman nuoren eläimen, joka oli vain eksynyt liian lähelle asutuksia.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Poliisin tiedote:
Asikkalassa seikkaillut karhu jouduttu lopettamaan.


13.08.2016Häme

Kello 10.20 jouduttiin Asikkalan keskustassa liikkunut karhu lopettamaan Hakalan ja Kivirinteen omakotitaloalueen lähellä. Vaaratilanne ohi ja ihmiset voivat taas liikkua turvallisesti alueella. Asiasta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -- - - - - - - - - - - - - - - - - - -  - -



Lähestulkoon koko iltapäivän ja illan taivas itki,
mullakin oli mieli maassa pikku-otson kuoleman vuoksi.

Iltapäivästä laitoin pihasaunan lämpiämään.
  Minä nautin saunan hyväilevästä lämmöstä alalauteilla.
"Pumppu" ei nyt  kovista löylyistä tykkää , paras ottaa iisisti etten pyörry ja putoa korkealta.



*   *   *



perjantai 12. elokuuta 2016

torstai 11. elokuuta 2016

tiistai 9. elokuuta 2016

monenmoista tänäänkin



tiistai
9. elokuuta



Aamupäivälenkillä kauniissa aurinkoisessa säässä saatiin ihastella punertuvia pihlajanmarjoja.
Amorekin jaksaa kävellä, kun ilmat on viilenneet, tosin vauhti on nykyisin hitaanpaa.
Tuossa ylämäessä sekä minä, että Amore jouduimme tovin huilaamaan.



Onkohan tämä mun onnenlantti . . . ?
Löysin sen läheiseltä lehti/pahvi-keräyspisteen lähettyviltä.



Tämänpäiväisten perunoiden joukosta löytyi
sydämellinen peruna.



*   *   *



maanantai 8. elokuuta 2016

kanttarelleja ja pakastusrasioita



maanantai
8. elokuuta

Tänään kävi reiluja vieraita,


Ensimmäinen toi pakastusrasioita
ja toinen kanttarelleja,



*   *   *




sunnuntai 7. elokuuta 2016

karhu ja chocolaadi tomatos



sunnuntai
7. elokuuta




Päijät-Häme


Karhu hortoilee taas Vierumäellä - poliisi kehottaa pysymään sisätiloissa.




- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 





Ensimmäinen suklaa-tomaatti alkaa saada väriä.
Huomaatko kuvan alalaidassa sydämen ?




*   *   *

Kanavan laidalla 2016



lauantai
6. elokuuta



Asikkalan vapaa-ajanasukkaat Vaparit, Asikkalan Yrittäjät sekä
Asikkalan telttapalvelut järjestivät lauantaina kesätapahtuman
Vääksyn kanavan ympäristössä.

 Lapsille oli tehtävänä maalata kalaan suomuja.


Tarjolla oli  esim. kalahampurilaisia,


ja paistettuja muikkuja.


 Ranskalainen kyläkauppa oli myymässä muummuassa limonaadeja.


 Veneessä istui kitaraa soittava ja laulava "trubaduuri".


Ja tässä valmis kala.


*   *   *