maanantai 19. syyskuuta 2016

vadelmia ja jouluinen hyasintti



maanantai
19. syyskuuta






No, jo on maailman kirjat sekaisin,
aamulla keräsin vielä puutarhasta vadelmia ja mansikoita aamupalaksi.

Löysin myös vahingossa kukkapenkistä kukkaan puhjennen pienen hyasintin, jonka sipulin olin istuttanut pari vuotta sitten ja täysin unohtanut sen olemassaolon.
Toisessa kukkapenkissä oli kaatunut kukka ja pienen pieni etana.

Kasvihuoneesta siivosin muutaman tomaatin taimen pois ja siirsin mullan uuteen tulevaan  ruuaupenkkiin.
Samalla keräsin sisälle loput tomaatin-ja chilintaimet sisälle kypsymään, sillä kasvihuone alkaa olemaan jo liian kylmä.
Kävin myös koirien kanssa eläinlääkärissä, ja saimme hyviä verinäytetuloksia - siitä kirjoitan koiruleiden omaan blogiin.

Tänään(kin) oli hyvä päivä - kiitos siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti