sunnuntai 30. lokakuuta 2016

nirsot tirpat


sunnuntai
30. lokakuuta




Ensimmäisenä tipuset söivät pähkinät, sitten sylkivät kuorelliset auringonkukan siemenet yli laidan ja lopuksi napostelivat  kuorettomat auringonkukan siemenet.  
Nirsoja ovat nykyajan linnut.



lauantai 29. lokakuuta 2016

erilainen pensas



lauantai
29. lokakuuta




Viimeisin Unkarin syreenipensas pudotti lehtensä, muiden pensaiden lehdet haravoin jo 17 pvä.


perjantai 28. lokakuuta 2016

perjantaisaunan tunnelmaa




Vettä oli satanut lähes koko päivän.
Lämmitettiin sauna vaihteeksi perjantaina.
 Kuunneltiin vesisateen ropinasta löylyn raikkaina saunan kuistilla 
ja nautittiin illan hämärtymisestä.





torstai 27. lokakuuta 2016

tilhet sateessa



torstai
27. lokakuuta

Huonosti nukuttu yö mummokoiran ja yhden ripuloivan koiran vuoksi, sateinen aamu ja päivä, viimeisetkin lumet sulivat, tilhet ihmettelivät tyhjää pihlajapuuta, eläinlääkärissä käynti vei viimeisimmätkin voimat, surullinen mummokoiran voimien hiipumisen vuoksi, kohta on hyvästien aika - sydämeen sattuu ajatuskin siitä. Paljon ajatuksia, silti tyhjä olo.






keskiviikko 26. lokakuuta 2016

vieläkin lunta



keskiviikko
26. lokakuuta

Vieläkin on maassa lunta, vaikka päiväksi tuli loskakeli.
Nyt illalla on tähtitaivas ja tiet liukkaat - pientä pakkasta ilmassa.




tiistai 25. lokakuuta 2016

ensilumi




tiistai
25. lokakuuta






2016 - 25. lokakuuta ensilumi leijaili Villa Urpulaan.

Edelliset ensilumen sateet olivat:
2015 - 21.marraskuuta
2014 - 6. marraskuuta.

maanantai 24. lokakuuta 2016

supi kävi _askalla



maanantai
24. lokakuuta



Kävin tontilta hakemassa kuusenoksia ym. rekvisiittaa, talvikoristeluja varten.
Se on metsätonttia ja siellä rämpiessä astuin    p_askaan.
Mielessä syyttelin, jotakuta koiranomistajaa, joka tuo omalta pihaltaan koiransa jätökset meidän tontille ( kyse ei ole paikasta jossa nyt asumme) vaan rakentamaton tontti.  
Onneksi en mennyt räyhäämään viereisen talon omistajalle.

Mieheni kuitenkin rauhoitteli minua kuulleensa, että supikoiralla on tapana tehdä jätöksensä aina samaan paikkaan. Siispä meidän tontista on tullut eläinten huussi . . . . 


Ps. Telkkarista tuli tänään Kuokkavieraana Kataja Asikkalassa.



sunnuntai 23. lokakuuta 2016

päästä meidät sisälle



sunnuntai
23. lokakuuta





Kukkapenkissä olevat kukat värisivät kylmästä.
Itkunsekainen kuiskaus kuului:
" vie meidät sisälle - meillä on jo kylmä ".




lauantai 22. lokakuuta 2016

maratonipuuhastelua



lauantai
22. lokakuuta




Tänään tuli puuhasteltua ihan urakalla pihalla,
en olisi millään malttanut lopettaa - hommia kun olisi vielä ennen lumen tuloa.
Kylmyys kuitenkin ajoi sisälle lämpimän takan ääreen.




perjantai 21. lokakuuta 2016

perjantaina paleltiin



perjantai
21. lokakuuta


Sinne menivät - joutsenet.



Tänään oli mielestäni syksyn kylmin päivä
- ei mikään ihme, jos yöllä sataisi jo lunta.

torstai 20. lokakuuta 2016

pieni on kaunista



torstai
20. lokakuuta


Viime vuonna tähän aikaan oli satanut jo ensilumi.

En silloin olisi uskonut, että tänä vuonna samaan aikaan kerään vielä pihaltani metsämansikkapuskasta maukkaita mansikoita ( pistin poskeeni,ennenkuin ehdin kuvata)
ja hurmaannun mansikan kukista.



Ihastelen pihan pieniä luonnon luomia yksityiskohtia.
.

Löytyi myös keihästetty kotino.


Pensasmustikan lehdet saavat syksyisin kauniin värin.







keskiviikko 19. lokakuuta 2016

pihassa huurupartoja



keskiviikko
19. lokakuuta


Viime yö oli syksyn kylmin - pakkasella,
vielä aamu ysiltä oli nollassa.







maanantai 17. lokakuuta 2016

vie mennessäs ja tuo tullessas



maanantai
17. lokakuuta


Niin äitini aikoinaan opetti,
haravoin pensaiden alta ja vein kompostiin.


Multakasasta toin takaisin tullessa multaa haravoitujen pensaiden juurelle.


Kuin kaksi kärpästä yhtä aikaa . . . 


Vielä on haravoitavaa ja multaa kärrättäväksi,
mutta hiljaa hyvää tulee.



sunnuntai 16. lokakuuta 2016

rumaa ja kaunista



sunnuntai
16. lokakuuta




Mietin tässä vaan sitä, että
voiko nuo pionin varret leikata nyt syksyllä vai vasta keväällä ?




lauantai 15. lokakuuta 2016

ihanan ällö tunne Lahes



lauantai
15. lokakuuta


Ei voitu vastusta kiusausta,
maha kurisi ja kuola valui suupielistä,
pitaleipä kanalla, ranskalaiset ja juoma - valtava annos.
Mikä ihanan ällö tunne lyllertää autolle.


perjantai 14. lokakuuta 2016

ennen loppuivat ulkotyöt


perjantai
14. lokakuuta




Vanhaan aikaan talvikausi alkoi lokakuun 14. päivä.
Silloin viimeistään piti ulkona kaikkien maataloustöiden olla päätöksessään ja sisätyöt alkoivat.
Nykyisin siirto on muutettu kuun loppuun ja
tänä vuonna siirrytään talviaikaan  sunnuntaina30.lokakuuta,
silloin siis kelloa siirretään tunti taaksepäin.



torstai 13. lokakuuta 2016

ulkoilutusta



torstaina
13. lokakuuta



Illalla ulkoilutin niitä ihania Pomareita, joista on kuva edellisessä postauksessa.  
Ihan ekaa kertaa ja kyllä jännitti kun niissä on se  korko - normikokoinen (pieni) mutta kuitenkin korko.  En ole korollisia kenkiä käyttänyt vuoteen - en sen viime syksyisen nilkkaleikkauksen jälkeen.

No nyt valjastin nilkkani (laitoin molempiin jalkoihin nilkkatuet) ja erikoispohjalliset ja sujahdin kenkiin. Ja hyvältä tuntui - tosin kävely tuntui lonkissa, johtui niistä koroista.



No joo, ulkoilutin samalla koirulaisia ja ukko-kultaanikin.

Ps. jalkoihin ei tullut rakkoja, eikä nilkat kipeytyneet
- ovat ainakin tällä hetkellä oikein mukavan tuntuiset kengät.
Kävelyä niillä kengillä tosin täytää edelleen harjoitelle, enkä yksin uskalla lähteä koirien kanssa kävelemään ne jalassa. Jännittää, että nilkka pettää uudestaan ja taas murtuu ranne.



pomarit



keskiviikko
12. lokakuuta




Ovat kotimaiset, aitoa nahkaa,
näyttävät ruskeilta, vaikka ovat vihreät,
alehintana 49,90 
pomarin omilta verkkomyyntisivuilta,
olen niihin ihastunut
- toivottavasti ovat hyvät kävellä,



tiistai 11. lokakuuta 2016

mokasinko ?



tiistai
11. lokakuuta



Ruusupuska oli kasvanut niin isoksi tämän kesän aikana, ettei keittiön ikkunasta enää näkynyt kunnolla portille. Olen nämä kaksi vuotta ihaillut ikkunasta juuri sitä näkymää.

Niinpä menin ja leikkasin koko ruusun alas.
Siinä oli jo paljon kuolleita oksia ja hampsotti moneen suuntaan.

Mutta,
ei kai se kuole talven aikana?
Tiedän, että olisi ollut parempi leikata keväällä,
mutta kun haluan ihailla ikkunanäkymää ensi talvenakin.