Edellisessä postauksessa kerroin maanantaisesta vierailusta
koirien kanssa Vesijärven rannalla.
Jotenkin vaan silloin oli mieleni tulvillaan onnellisuutta,
sillä katseeni kohdistui taas kerran sydämeen - maassa jäiseen lumeen uppoutuneeseen kiveen,
Tuskinpa se olisi ollut sydämen muotoinen jos olisin sen kaivanut ylös, mutta jätin sen paikoilleen ja tovin sitä ihailin - varjellen kuin pientä aarretta etteivät koirat ruiki sen päälle.
Toivottavasti joku muukin huomaisi sen pienen kauneuden.
Takaisinpäin autolle kävellessä oli aurinko jo sulattanut osan kävelyreitistä ja maa oli likaisen loskainen. Kaikki loska ei kuitenkaan ole vain pelkkää likaa, se voi olla myös taidetta, niin kuin tämä näky. Minä näen siinä aivan selvästi sydämen, joku muu näkee siinä jotain muuta tai pelkän loskaläntin.
Olen kyllä onnellisessa asemassa kun luoja suo minulle näitä pieniä luonnon ihania sydämellisiä hetkiä. Pieni on kaunista, kun vain ihmiset kykenisivät kiireiltään näkemään pienet luonnon ihmeet.
Lähetän sinulle tänään kaksin verroin rakkautta ja onnea päivääsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti