sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kyläkauppa

Meillä täällä Vääksyssä on Ranskalainen kyläkauppa missä  on  laaja valikoima ostettavaa hilloista ja erilaisista limonaadeista vaatteisiin. Taitaa olla yksi suosituimmista nähtävyyksistä kanavan ja Lauran kaupan lisäksi.

Silloin kun me alettiin käymään Helsingissä asuessamme koirien kanssa Vääksyssä päiväretkillä oli kyseinen rakennus myynnissä. Silloin haaveilin perustavani siihen  aamiaismajoituksella toimivan yöpymispaikan koirakoille - siis turisteille joilla on reissussa mukana koiria.
Olisimme retkillämme yöpyneet, mutta silloikaan Vääksyssä ei saanut viedä koiria yöpymispaikkoihin. Jouduimme siis aina palaamaan samana päivänä reissuilta kotiin stadiin.

Syksyn ensimerkit

Kyllä se on surullista kun kunnon kesä ei ole vielä saapunut ja jo löytää ensimmäisen keltaisen lehden.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kanavan Helmi

Auto öljynvaihdossa ja tunnin odottelua. Vääksyn kanavan kupeessa on oiva levähdyspaikka - Kanavan Helmi.